Valittu kuvakansio:

Kuvakansiot:


Café Niinistö 2012
38 kuvaa, 0 kansiota
Café Niinistö-muistoja
20 kuvaa, 0 kansiota
Farmari-näyttely 2008
Lahdessa oli 31.7.-3.3.2008 Farmarimessutapahtuma, jossa kävijöitä oli järjestäjien arvion mukaan yhteensä reilut 70000. Kokoomus oli omalla osastollaan mukana. Osaston miehityksestä vastasi vapaaehtoiset talkoolaiset eri kokoomusyhdistyksistä Päijät-Hämeen alueelta Lahden kantaessa päävastuun tapahtuman järjestelyistä ja onnistumisesta.
70 kuvaa, 0 kansiota
Hämeen piirin tilaisuuksia
13 kuvaa, 0 kansiota
Järjestöväkeä
4 kuvaa, 0 kansiota
KATAINEN LAHDESSA 11.3.2011
7 kuvaa, 0 kansiota
Kaupunginvaltuutettuja
Kokoomuksen valtuustoryhmän jäseniä erilaisissa tilanteissa, lähinnä kaupungintalolla.
Kuvat: Merja Vahter

26 kuvaa, 1 kansio
Kokoomusehdokkaiden iltoja
Ensimmäiset kolmisenkymmentä kansiossa olevaa kuvaa ovat vuoden 2008 kunnallisvaaliehdokkaidemme koulutustilaisuuksista, joissa kunnallisvaalitutorin tehtävää hoitaneena Merja Vahter perehdytti ehdokkaita kunnalliseen päätöksentekoon liittyviin asioihin, Lahden kaupungin toimialoihin ja niiden lautakuntiin sekä Kokoomus-puolueen organisaatioon ja arvoihin. Ehdokkuuteen liittyvistä asioista koulutusilloissa kertoi myös kunnallisjärjestön vaalipäällikkönä toiminut Seppo Toivonen.
- Seuraavat kolme kuvaa ovat Riikka Railimon EU-vaaliehdokkuuden Lahden kampanja-avaustilaisuudesta.

29 kuvaa, 0 kansiota
Kokoomuspuolueen tilaisuuksia
Kuvia erilaisista puolueen tilaisuuksista, mm. puheenjohtajapäiviltä Hämeenlinnasta 14.3.2009.
Kuvat: Merja Vahter (paitsi silloin, kun on itse kuvassa:)

17 kuvaa, 0 kansiota
Korva-kahvila 2.3.2011
Korva-kahvila torilla 2.3.2011
8 kuvaa, 0 kansiota
KORVA-KAHVILA 2.6.2010
Korva-kahvila Lanun aukiolla 2.6.2010
9 kuvaa, 0 kansiota
Korva-Kahvila 2.9.2009
Korva-Kahvila torilla markkinapäivänä 2.9.2009. Vieraana mm. viestintäministeri Suvi Lindén ja kansanedustajat Tuija Nurmi ja Ilkka Viljanen. Lahtelaisista kaupunginvaltuutetuistamme olivat paikalla mm. Merja Vahter, Arja Nikkanen, Juha Rostedt, Reijo Salminen, Hannu Himanen, Marja-Leena Taavila. Kahvituksia hoiti tuttuun tapaan oma järjestöväkemme eri yhdistyksistä, seniorit mukaan lukien.
20 kuvaa, 0 kansiota
Korva-kahvila 3.11.2010
Korva-kahvila 3.11.2010
8 kuvaa, 0 kansiota
KORVA-KAHVILA 9.4.2011
9 kuvaa, 0 kansiota
Korva-kahvila ja markkinahumua 1.9.2010
Kuvat Merja Vahter, Kirsi Veltheim-Pykälä ja Tuija Hynninen
15 kuvaa, 0 kansiota
Koulutustilaisuuksia
7 kuvaa, 0 kansiota
Kunnallisjärjestön tilaisuuksia
18 kuvaa, 0 kansiota
Lahden Kansalliset seniorit
5 kuvaa, 0 kansiota
LAHDEN KANSALLISET SENIORIT 40 VUOTTA
Lahden Kansalliset Seniorit ry 40 vuotta
9.9.2011, kuvat Birgitta Sula

5 kuvaa, 0 kansiota
Lahden kaupunkinäkymiä
41 kuvaa, 0 kansiota
Lahden Kokoomusnaiset ry
85-vuotisjuhlia vietettiin osallistumalla lahtelaisten naisjärjestöjen yhteisseminaariin 14.11.2009 kello 12.00-16.00 Wellamo-opiston auditoriossa Lahden Aikuiskoulutuskeskuksessa. Tämän seminaarin järjestelytoimikunnan kokoonkutsujana toimi Lahden Kokoomusnaiset ja järjestelytoimikunnan puheenjohtajana yhdistyksen puheenjohtaja Merja Vahter.
Iltajuhlaa vietettiin 14.11. kello 18.00 alkaen Lahden Upseerikerholla Hennalassa jäsenten, ystävien ja yhteistyökumppaneiden kesken.
Kuvat: Merja Vahter

45 kuvaa, 0 kansiota
Lahden Kokoomusnuoret
Tässä kansiossa on kuvia Lahden Kokoomusnuorista erilaisissa tilanteissa.
2 kuvaa, 0 kansiota
LAHDEN SININEN WAPPU 2010
Päijäthämäläisten yhteinen työn, koulutuksen ja yrittäjyyden juhla järjestettiin 1.5.2010 Paasikivenpatsaalla.
48 kuvaa, 0 kansiota
Logoja
14 kuvaa, 0 kansiota
Lukiolaisten vierailu kaupungintalolla
Kuvien siirto kansioon ei onnistunut teknisten ongelmien vuoksi. Pahoittelemme viivettä ja siirrämme ne kuva-albumiin 11.5. alkavalla viikolla!

Tiirismaan lukiolaisia kävi Lahden Kokoomuksen vieraana kaupungintalolla 15.4. kuulemassa ja keskustelemassa poliittisesta päätöksenteosta. Heidän opettajansa Mikko Sanin johdolla ollut ryhmä tutustuu yhteiskuntaopin merkeissä eri puolueiden arvoihin, organisaatioon ja toimintatapoihin.
Kokoomuksen puolesta isäntinä nuorten ryhmälle toimivat Merja Vahter ja Juha Rostedt.

18 kuvaa, 0 kansiota
Ministerivierailuja ja yleisötilaisuuksia
60 kuvaa, 0 kansiota
Muita tilanteita, tapahtumia tai yhteyksiä
Tähän on koottu kuvia, jotka eivät kuulu luontevasti mihinkään muihin kuvakansioihin.
1 kuva, 0 kansiota
NIINISTÖ LAHDESSA 3.12.2011
Presidenttiehdokas Sauli Niinistö vieraili Lahden torilla sekä kauppakeskus Karismassa 3.12.2011.
7 kuvaa, 0 kansiota
Paikallisyhdistysten tilaisuuksia
10 kuvaa, 0 kansiota
Puoluekokous 2008
Kokoomuksen puoluekokous Tampereella kesäkuussa 2008.
Kuvat: Merja Vahter

32 kuvaa, 0 kansiota
Puoluekokous 2010
Jyväskylässä 11.-13.6.2010.
Kuvat: Merja Vahter

3 kuvaa, 0 kansiota
Päijät-Parlamentti 2010
Järjestyksessään 14. parlamentti pidettiin Next Hotel Salpauksessa Lahdessa 20.1.2010.
Puhujina olivat valtiovarainministeri, Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, aiheenaan talouden tulevaisuuden näkymät, tohtori Risto E.J. Penttilän aihe koski turvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä. Uusi Kunta-hankkeesta alustivat kansanedustaja Ilkka Viljanen ja selvitysmies Osmo Soininvaara.
Kuvat: Merja Vahter

61 kuvaa, 0 kansiota
PÄIJÄT-PARLAMENTTI 31.1.2011
19 kuvaa, 0 kansiota
Päijäthämäläisiä tilaisuuksia ja tapahtumia
21 kuvaa, 1 kansio
SININEN WAPPU 2012
Lahden Sininen Wappu 1.5.2012 Paasikiven patsaalla.
9 kuvaa, 0 kansiota
Terve ihminen terveessä ympäristössä 5.6.2009
Salpausselän Kokoomuksen järjestämä tilaisuus Pikku-Veskun rannassa maailman ympäristöpäivänä 5.6.2009. Kuvat: Sirpa Papinaho
13 kuvaa, 0 kansiota
Torin Korva-kahvila 2008
Kokoomuksen Lahden kunnallisjärjestön Korva-kahvilan avajaiset olivat 20.8.2008 ja siitä alkaen se on auki aluksi perjantaisin ja lauantaisin kello 10-14 sekä markkinapäivinä. Myöhemmin lokakuussa joka päivä. Kahvilana toimiva vaalimaja on kokoomuslaisten ehdokkaidemme ja lahtelaisten tapaamisille mainio paikka. Kansiossa kuvia erilaisilta päiviltä.
47 kuvaa, 0 kansiota
Torin korva-kahvila 2009
Lahden Kokoomus on torilla Korva-kahvilateltalla mm. useina markkinapäivänä.
1.4.2009 otetut kuvat Päivi Reponen. Lahtelaisten kokoomusvaltuutettujen kanssa torille markkinaväkeä olivat tulleet EU-vaaliehdokkaistamme Heikki Autto, Eija-Riitta Korhola, Anne Linnonmaa, Petri Sarvamaa ja Nina Suomalainen. Ja väkeä riitti!

47 kuvaa, 0 kansiota
Toritapahtumia ym.
19 kuvaa, 1 kansio
Vaalitapahtumia
11 kuvaa, 0 kansiota
Vappu 1.5.2011 Paasikiven patsaalla
Kokoomuksen Vappu 2011
7 kuvaa, 0 kansiota
Vuosien tuki-patsaan paljastus
Lahdessa kaupunginsairaalan mäellä paljastettiin Kansallisena Veteraanipäivänä kuvanveistäjä Reijo Hutun veistos Vuosien tuki. Näköispatsas, jonka olivat tilanneet Kokoomuksen Lahden Kunnallisjärjestö ry ja Lahden Kauppaklubi ry, on kunnian- ja kiitoksenosoitus suomalaisten sotainvalidien vaimoille heidän antamastaan tuesta sodassa vammautuneille puolisoilleen.
Tilaisuudessa puhuivat patsashankkeen veturina toiminut, kunnallisjärjestön edellinen puheenjohtaja Matti Viljanen kertoen patsaan syntyhistoriasta sekä juhlapuheen pitänyt ja patsaanpaljastuksen, yhdessä kuvanveistäjä Hutun kanssa suorittanut, puolustusministeri Jyri Häkämies. Sotainvalidien puolesta puheen piti Mannerheimristin ritari Pentti Iisalo.
Kuvat ja tekstit: Merja Vahter
Kuvia tilaisuudesta ja muista Kokoomustilaisuuksista vuosien varrelta, myös sivuilla www.merjavahter.fi

87 kuvaa, 0 kansiota
Ylimääräinen puoluekokous 22.10.2011
5 kuvaa, 0 kansiota